Silmiini osui Helsingin sanomien pääkirjoitus, jonka olennainen sisältö tuntuisi olevan, että kouluissa opetetaan liian vähän matematiikkaa ja liian paljon taito- ja taideaineita. Olen sen kirjoittajan Matti Tyynysniemen kanssa vallan samaa mieltä siitä, että koulun olennainen tehtävä on kasvattaa oppilaat ajattelemaan itse eikä vain soveltamaan muiden ajatuksia. Käytännön ehdotukseen sen sijaan en voi yhtyä.
Väite, että matematiikka olisi kouluaineista se, joka parhaiten kehittää ajattelukykyä, on minulle vanhastaan tuttu, ensi kerran törmäsin siihen joskus neljännesvuosisata sitten opiskellessani tietojenkäsittelytiedettä. Tuolloin väitteellä perusteltiin sitä, miksi matematiikkaa kuului opintoihin pakollisena sivuaineena silloinen cum laude approbatur -oppimäärä, nykytermein aineopinnot – siis määrä, joka riittää matematiikan opettamiseen koulussa. Sittemmin entinen kotilaitokseni on väljenyt vaatimuksia olennaisesti ilman, että valmistuneiden ajattelukyky olisi kärsinyt.
Ylioppilasaineita vuosikaudet arvioinut äitini tuumi joskus, että oikeastaan äidinkielen koe mittaa hyvin selvästi myös ajattelukykyä. Aivan täysin en tätäkään väitettä allekirjoita, mutta hiukan vastaavasti olen kandidaatintutkinnon kypsyysnäytteitä lukiessani törmännyt tuolloin tällöin kirjoituksiin, joissa muuten selvästi lahjakas opiskelija ei osaa esittää ajatuksiaan millään muotoa ymmärrettävästi. Pahimmassa tapauksessa tekstikappaleen ainoa tolkullinen osa on ollut sen keskeltä löytynyt matemaattinen kaava. En silti väitä, että äidinkieli olisi oppiaineista se, joka parhaiten kehittää ajattelukykyä; sen sijaan uskallan kyllä väittää, että erinomaisetkin ideat jäävät merkityksettömiksi, ellei innovaattori osaa esittää ajatuksiaan muille edes auttavasti.
Kouluaineiden tärkeyttä voi lähestyä toiseltakin kannalta. Kun muistelen, mitä kaikkea koulussa opetettiin, mieleeni palautuu hyvin vähän turhaa. Matematiikkaa ja kieliaineita olen tarvinnut opinnoissani ja niitä seuranneella työurallani. Historialle, muille humanistis–yhteiskunnallisille aineille ja luonnontieteille on niinikään löytynyt käyttöä. Akateemisen toimistotyöläisen on myös hyvä tietää, miten jakoavainta ja silmäneulaa käytetään, ja jopa koulussa syvästi inhoamaani liikuntaa olen sittemmin oppinut arvostamaan. Kun tämän kirjoituksen pohjana oli kysymys ajattelun kehittymisestä, huomautan vielä, että muutamat spatiaalisen ajattelun ja hahmottamisen alueet kehittyvät erityisen hyvin sellaisten kaavojen parissa, joiden soveltamiseen käytetään ompelukonetta.
Tarkoitukseni ei tässä millään muotoa ole mollata matematiikkaa, etenkään kun omakin tutkimukseni on paljolti laskennallista. Kun peruskoulu ja lukio kuitenkin ovat yleissivistäviä kouluja, niiden opetuksessa on löydettävä tasapaino eri oppiaineiden välille. Matematiikka on tärkeää, mutta niin ovat taito- ja taideaineetkin. Vastakkainasettelun aika on ohi, taannoista presidentinvaalikampanjaa lainatakseni.
Pöllömpää 