Tänään osui silmiin – sosiaalinen media on tässä suhteessa voimallinen – kaksi vallan mielenkiintoista kirjoitusta.
Helsingin yliopiston professori Heikki Patomäki kirjoitti yliopistolain tavoitteista ja niiden toteutumisesta blogikirjoituksen, jonka lopuksi totesi: ”Evidenssi siis viittaa siihen, että yliopistojen autonomian ja toimintamahdollisuuksien lisäämisellä on ollut lähinnä vain se merkitys, että yliopistoimintojen kaupallistamisesta ja varsinkin henkilöstön irtisanomisesta on tullut aiempaa helpompaa”. Kirjoitus on selkeä, perusteellinen ja johtopäätöksensä perusteleva, vaikkei ainakaan yliopistomaailmassa sisällä olevalle mitenkään yllättävä. Tätä lukemalla oli hyvä aloittaa työpäivä.
Kotimatkalla junassa löytyi tamperelaisen Juhana Suoniemen kirjoitus Tampereen yliopiston sekä opetus- ja kulttuuriministeriön välisistä tulosneuvotteluista. Siihen on kopioitu ministeriön neuvottelujen pohjaksi lähettämä muistio, joka on vuotanut julkisuuteen. Muistiossa todetaan muun muassa: ”Tampereen yliopistossa on joitakin kansainvälisesti korkean tason tutkimusaloja, mutta yliopistossa on myös paljon opiskelija- ja tutkintomääriltään pieniä koulutuksia. Huolena on, että näillä aloilla ei muodostu alan kehittymisen kannalta riittävän vahvoja osaamiskokonaisuuksia.”
Otan mielenkiinnon vuoksi tässä esiin pari tieteenalaa, joita ministeriö epäilee elinkelvottomiksi. Kumpikaan ei kuulu omiin aloihini.
Filosofia: IV portaan henkilötyövuosia 2,3, osuus 6 % koko maan henkilötyövuosista, osuus 4 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta
Vertailun vuoksi vuonna 2014 tehty tutkimuksen kansainvälinen arviointi kuvailee tutkimuksen laatua kansainvälisellä mittapuulla näin: ”The research output of the Philosophy section is widely recognized to be of a very high standard, and it is clearly growing in volume in recent years. The likely trajectory is very promising indeed – –”.
Suosituksiin puolestaan kuuluu tämmöinen: ”In order to sustain research excellence and substantial impact, we recommend that UTA continue to support the Philosophy section in its breadth of approach and coverage.”
Kirjallisuustiede: IV portaan henkilötyövuosia 2, osuus 6 % koko maan henkilötyövuosista, osuus 4 % kilpaillusta tutkimusrahoituksesta
Kansainvälinen arviointiraportti aloittaa tutkimuksen laadun kuvailun näin: ”The quality of the Unit’s disseminated research, as evidenced by recent publications, is mostly very high, including a number of substantial items (among those to which our attention was directed) that are excellent by international standards.”
Tulevaisuuden potentiaalia arviontiryhmä kuvailee tähän tapaan: ”As delineated above, the research conducted by the UoA and its thematic subgroups is highly promising in terms of its research agenda, quality of research, scientific and societal impact, and research environment. The Panel is convinced that the UoA has great potential and could become a catalyst and hub for generating successful internal collaboration across the Schools.”
Vaatimusta suuriin yksikkökokoihin perustellaan sillä, että näin tutkimuksella on mahdollisuus kehittyä maailman mitassa huipputasoiseksi. Tätä tavoitetta voi aika perustellusti pitää hiukan yksipuolisena, mutta jos ministeriö ja poliittinen ilmapiiri haluaa mahdollisimman suuren osan suomalaisesta tutkimuksesta maailman huipulle, sopisi odottaa tiettyä johdonmukaisuutta. Nyt lakkautusuhka laajennetaan koskemaan sellaisiakin tieteenaloja, jotka nimenomaan on arvioitu kansainvälisesti huipputasoisiksi. Olennaista ei olekaan kansainväliselle huipulle pääseminen vaan yksiköiden koko.
Kokoon perustuva mittaristo ei koske pelkästään tutkimusta. Ministeriö pitää nimittäin tutkintomääriltään liian pieninä muiden muassa slaavilaisia kieliä (osuus 40% koko maan tutkinnoista) ja teatteritiedettä (osuus 49% koko maan tutkinnoista). Absoluuttiset määrät tietysti ovatkin molemmilla pieniä, mutta vääjäämättä herää ajatus, että pienet tieteenalat ovat kaiken kaikkiaan lakkautuslistalla nimenomaan siksi, että ovat pieniä.
Kaiken innovaatiopöhinän keskellä poliitikoilta tuntuu unohtuvan, että innovaatiot tapaavat syntyä heterogeenisissa ympäristöissä. Suuret samaan alaan keskittyvät yksiköt sen sijaan eivät ole tässä suhteessa kustannustehokkaita, päin vastoin koon kasvaessa kasvaa myös sisäänpäinlämpiävyyden riski. Jos todella haetaan sitä, mitä hallitus väittää uudistuksillaan hakevansa, pienten keskenään yhteistyötä tekevien tieteenalojen verkosto on nimenomaan tavoittelemisen arvoinen rakenne. Vastaavasti monipuolinen ja myös pienet tieteenalat kattava koulutustarjonta on tapa varmistaa, että tulevaisuuden työelämässä voi syntyä tällaista innovatiivisuuden edellyttämää monimuotoisuutta.
”Ministeriö odottaa yliopistojen täydentävän sopimusneuvotteluaineistoa konkreettisilla ja mahdollisimman laajavaikutteisilla rakenteellisen kehittämisen toimenpiteillä ja näiden ajoituksella siten, että niillä voidaan merkittävästi vahvistaa korkeakoululaitoksen kansainvälistä kilpailukykyä.”
Suomessa on suhteessa väkilukuun toiseksi eniten maailman 500 parhaan joukkoon luokiteltuja yliopistoja. Tästä on paha enää parantaa, mutta suunta alas on helppo ja selvä.
Pöllömpää 