Tiedettä vai taidetta?

Silmiini osui Helsingin sanomien pääkirjoitus, jonka olennainen sisältö tuntuisi olevan, että kouluissa opetetaan liian vähän matematiikkaa ja liian paljon taito- ja taideaineita. Olen sen kirjoittajan Matti Tyynysniemen kanssa vallan samaa mieltä siitä, että koulun olennainen tehtävä on kasvattaa oppilaat ajattelemaan itse eikä vain soveltamaan muiden ajatuksia. Käytännön ehdotukseen sen sijaan en voi yhtyä.

Väite, että matematiikka olisi kouluaineista se, joka parhaiten kehittää ajattelukykyä, on minulle vanhastaan tuttu, ensi kerran törmäsin siihen joskus neljännesvuosisata sitten opiskellessani tietojenkäsittelytiedettä. Tuolloin väitteellä perusteltiin sitä, miksi matematiikkaa kuului opintoihin pakollisena sivuaineena silloinen cum laude approbatur -oppimäärä, nykytermein aineopinnot – siis määrä, joka riittää matematiikan opettamiseen koulussa. Sittemmin entinen kotilaitokseni on väljenyt vaatimuksia olennaisesti ilman, että valmistuneiden ajattelukyky olisi kärsinyt.

Ylioppilasaineita vuosikaudet arvioinut äitini tuumi joskus, että oikeastaan äidinkielen koe mittaa hyvin selvästi myös ajattelukykyä. Aivan täysin en tätäkään väitettä allekirjoita, mutta hiukan vastaavasti olen kandidaatintutkinnon kypsyysnäytteitä lukiessani törmännyt tuolloin tällöin kirjoituksiin, joissa muuten selvästi lahjakas opiskelija ei osaa esittää ajatuksiaan millään muotoa ymmärrettävästi. Pahimmassa tapauksessa tekstikappaleen ainoa tolkullinen osa on ollut sen keskeltä löytynyt matemaattinen kaava. En silti väitä, että äidinkieli olisi oppiaineista se, joka parhaiten kehittää ajattelukykyä; sen sijaan uskallan kyllä väittää, että erinomaisetkin ideat jäävät merkityksettömiksi, ellei innovaattori osaa esittää ajatuksiaan muille edes auttavasti.

Kouluaineiden tärkeyttä voi lähestyä toiseltakin kannalta. Kun muistelen, mitä kaikkea koulussa opetettiin, mieleeni palautuu hyvin vähän turhaa. Matematiikkaa ja kieliaineita olen tarvinnut opinnoissani ja niitä seuranneella työurallani. Historialle, muille humanistis–yhteiskunnallisille aineille ja luonnontieteille on niinikään löytynyt käyttöä. Akateemisen toimistotyöläisen on myös hyvä tietää, miten jakoavainta ja silmäneulaa käytetään, ja jopa koulussa syvästi inhoamaani liikuntaa olen sittemmin oppinut arvostamaan. Kun tämän kirjoituksen pohjana oli kysymys ajattelun kehittymisestä, huomautan vielä, että muutamat spatiaalisen ajattelun ja hahmottamisen alueet kehittyvät erityisen hyvin sellaisten kaavojen parissa, joiden soveltamiseen käytetään ompelukonetta.

Tarkoitukseni ei tässä millään muotoa ole mollata matematiikkaa, etenkään kun omakin tutkimukseni on paljolti laskennallista. Kun peruskoulu ja lukio kuitenkin ovat yleissivistäviä kouluja, niiden opetuksessa on löydettävä tasapaino eri oppiaineiden välille. Matematiikka on tärkeää, mutta niin ovat taito- ja taideaineetkin. Vastakkainasettelun aika on ohi, taannoista presidentinvaalikampanjaa lainatakseni.

Advertisements

One response to “Tiedettä vai taidetta?

  1. You’re right about the situation of the science and art. These have to be equal (in educational, theoretical perspectives, or in other approaching too). They are in correlation with each other. Music and arts are also standing on mathematical bases, as constructive units. In intellectual and practical point of view, the substantial discovery of the relationship of these will unfold after the school studies in a man’s mind and consciousness.
    The Gömböc is a special invention (and virtually, this is an example for artistic play with science – or scientific play with art 🙂
    Gömböc is a convex (and also a complex), homogene, three dimensioned geometrical solid, whose specialty is, that it has altogether two – a stable and an unstable – poises. This is a suchlike mathematical stem-cell. The significance of invention of Gömböc is equal of the Rubik-cube. It has more copies with an own number, placed all over Europe. The Gömböc is: roundish, its bottom reminds to a half-cylinder, a little bit helmet-like, symmetric turnings inside out upper part connects to this. The solid has two plane of symmetry are perpendicularly to each other, but the most important property, that the Gömböc could be turned to anywhere, it always returns to its bottom. For a while it can stay on its top, namely its unstable balance point. The least physical change of position (like a gentle breeze, a grain of dust, or the unevenness of the table, some attrition or oily surface) can returns it to its bottom, and the solid suddenly can sit stably on ten points instead the one.
    The constructive problem of the Gömböc is originated from the Russian mathematician, Vladimir Igorevics Arnold. He mentioned firstly, that probably there is a homogene, complex solid, which can be in a stable and an unstable poise, namely, it has lesser than four balance points. This property is the mono-monostatic position. This problem is rendered by the conditions of homogenity and convexity. A solid could be made easily from a non-homogene material, or a non-convex one with such properties. An example for this is the ’comeback kid’ (originally this is a children’s toy). Many of mathematicians thought, that is impossible to make a type of this solid, even, they verified it on two-dimensioned polygons. But Arnold upheld his opinion, that this exercise is solvable in space.
    The two Hungarian researcher (Gábor Domokos and Péter Várkonyi) firstly tried to imagine the existence of a figure like this in plane, but the existence was refuted. But, the refutation was unsuccessful on homogene figures, are imagined in space.
    The homogene, 1,1 poised solid would be imagined, as if it would have been assembled by two pieces, which are divided by a spatial element, which is like relatively a pattern of a tennis ball.
    The first similarity is between the Gömböc (similarity of balance properties) and the Indian star tortoise. The reptile can stand to its pad by support of its shell, if it turns backward; it needs minimal moving and the support of gravitation.
    There was an examination: are there Gömböc-like stones in nature. A classification system was created, that characterizes the solids by how many and what kind of poises they have. In an early research, they examined two thousand stones, shaped by water, and they didn’t find such forms among them, which would have been similar to the Gömböc, in the poise’s respect.
    The supposed solids mustn’t have certain properties: they mustn’t be too thin, too thick, or too flat, because these properties automatically include two or more balance points. The Gömböc has spherical properties: its thickness and thinness are minimal too. By the least injuries of the conditions (of the shape of Gömböc), the Gömböc isn’t able to exist: because of this, the finding of a stone which has Gömböc-like form, is improbable.
    The bounding of properties of the Gömböc make the search simpler, so the researchers could to delineate a solid, which satisfy the searched conditions, namely it has two balance points. This form was undiscernible from the sphere, and invisible to the naked eye. The form of the Gömböc is very sensible. A 10 cm in diameter Gömböc must be in an interval of size in a 0,01 mm range to the mathematically verified form can function in real. This requirement now is feasible by computational controlled milling (CNC technology).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s