Lainasin tähän kirjoitukseen otsikoksi Tiede-lehden tuoreen numeron (8/2015) pääkirjoituksen alaotsikon. Lehden päätoimittaja Jukka Ruukki pohdiskelee Suomen kansalliseläimiä ja tuumii, että tärkein – hirvi – puuttuu joukosta. Komea se onkin, ei siinä mitään. Mutta se leijona, senkin tarina on mielenkiintoinen. Jäljet johtavat 1500-luvun lopun valtiolliseen propagandaan.
Joskus vuoden 1580 tienoilla Ruotsin kuningas Juhana III otti itselleen Suomen suuriruhtinaan arvonimen, ja yleensä syyksi on arveltu Iivana IV:n (sen Julmaksi nimitetyn) kanssa pidettyä nokkapokkaa. Kun tsaari oli Moskovan suuriruhtinas, kuninkaallekin piti saada samantasoinen kakkostitteli. Oma vaikutuksensa oli ehkä myös sillä, että Juhanan edesmennyt lanko Sigismund II oli ollut sekä Puolan kuningas että Liettuan suuriruhtinas.
Kun Suomesta tehtiin suuriruhtinaskunta, vaikka vain nimellisesti, sille piti tietysti saada myös ikioma vaakuna. Juhana oli Suomen herttuana ollessaan käyttänyt ”Etelä-Suomen” ja ”Pohjois-Suomen”, nykytermein Varsinais-Suomen ja Satakunnan, vaakunoista koottua yhdistelmävaakunaa. Uutta suuriruhtinaskuntaa (ja isä-Kustaan hautamonumenttia) varten suunniteltiin uusi, jolla oli selvä sisältö.
Suuri osa Suomen vaakunan keskeisistä elementeistä on peräisin Karjalan vaakunasta. Siinähän, kuten tunnettua, levypanssariin puettu suoraa miekkaa heiluttava käsi ja rengaspanssariin puettu sapelia kalisteleva käsi taistelevat keskenään kruunusta. Ikiaikainen tulkinta tälle on, että Ruotsi ja Venäjähän ne siinä riitelevät Karjalasta. Kaikki nämä, väritystä myöten, on otettu myös Suomen vaakunaan. Enää puuttuu leijona, eikä sitäkään tarvitse kaukaa etsiä.
Ruotsin suuri valtakunnanvaakuna oli jo ennen Vaasojen aikaa vakiintunut nykyisen kaltaiseksi. Keskellä sydänkilvessä näkyvä kuningassuvun vaakuna on luonnollisesti harvakseltaan vaihtunut, mutta sen takana oleva nelijakoinen kilpi on pysynyt samana 1400-luvun loppupuolelta saakka. Ensimmäisessä ja neljännessä neljänneksessä on varsinainen Ruotsin vaakuna, sinisessä kentässä kolme kultaista kruunua. Toisena ja kolmantena neljänneksenä puolestaan on muinaisten Folkunga-sukuisten kuninkaitten perua muunnelma Birger Jaarlin vaakunasta: sinisessä kentässä kolme hopeista aaltokoroista vastajännettä ja niiden päällikkeenä – kultainen kruunupäinen leijona.
Suomen vaakuna on jatkoa Karjalan vaakunan kertomalle tarinalle. Kiista rajamaakunnasta on loppunut, ja voittajaksi noussut Ruotsin leijona on painanut kruunun päähänsä ja tuulettaa omalla miekallaan samalla kun tanssii voitontanssiaan Venäjän sapelin päällä.
Pari vuosisataa myöhemmin koko komeus päätyi osaksi Venäjän keisarikunnan suurta valtakunnanvaakunaa. Sellaista se on.
Pöllömpää 
In Hungary the lion is a favoured heraldic depiction. Mostly it’s depicted in rampant position. In true heraldry’s period the lion was depicted with double tail too. It’s crest animal of Bohemian Kingdom. Matthias (1443-1490), Hungarian king claimed to the Bohemian Kingdom in last decades of his life. This double tailed Bohemian lion got into lots of codexes of Bibliotheca Corviniana. A folio, for instance origined from the Byzantine Agathias, a historiographer from the sixth century, who wrote about the war of the Goths and other foreign stories. At the bottom of second folio’s obverse there is a quartered crest, inside in the first field is the Hungarian coat of arms sevenfold cut with gules and argent; in the second field the vert triple pile in gules field, and Hungarian double cross; in the third field there are three floating, or, Dalmatian lion’s head; in the fourth field is gules, in this there is the double tailed lion. In the rosette blazon (at the centre) there is the Hunyadi-crest’s black raven.
There is a special case of depiction of the lion. János Váradi’s crest, which he obtained in 1669, the lion looks back, its pud touches, takes or ’scrapes’ its head. The lion’s behaviour depicts, shows the cowardice and failure instead the bravery and valor. Earlier heraldic writers called it ’humorous coat of arms’.
The Hungarian lion depictions manifested the power, courage and royalness. It was suitable for medieval knighthood’s wishes. An explanation of a folio connects to it, which mentions the great power and militancy of the animal. According to a thorough explanation of János Hunyadi’s folio, the winner of the crest as governor of Hungary, attested great valour in serious fights, which is the same as the bravery of a lion. A red lion is an expanded motif of the crest, was awarded by the king for ’Turkish-defeater’ hero. The lion was mentioned once again by the warrant, related to the held crown, and the scene was realized as acknowledgment of the governor’s merit: Hunyadi, protected the possessions of the crown, and offered it to the king.
The contemporary historiographer János Thuróczy also interpreted this same crest extension. According to this, Ladislas V. (1440-1457), complemented the old, raven motif crest of the Hunyadis, ’with a gules lion painted onto an argent blazon, which grabs a crown by its claws’. This is the third explanation to the lion, the lioned coat of arms.
The most favoured crest depictions of the noble heraldry concern to the gallantry was at the time of Turkish wars. The lion, sword are usual, sometimes in a hand or in an arm. The militar crest depictions stayed with symbols which belongs to it.