Lainasin tähän kirjoitukseen otsikoksi Tiede-lehden tuoreen numeron (8/2015) pääkirjoituksen alaotsikon. Lehden päätoimittaja Jukka Ruukki pohdiskelee Suomen kansalliseläimiä ja tuumii, että tärkein – hirvi – puuttuu joukosta. Komea se onkin, ei siinä mitään. Mutta se leijona, senkin tarina on mielenkiintoinen. Jäljet johtavat 1500-luvun lopun valtiolliseen propagandaan.
Joskus vuoden 1580 tienoilla Ruotsin kuningas Juhana III otti itselleen Suomen suuriruhtinaan arvonimen, ja yleensä syyksi on arveltu Iivana IV:n (sen Julmaksi nimitetyn) kanssa pidettyä nokkapokkaa. Kun tsaari oli Moskovan suuriruhtinas, kuninkaallekin piti saada samantasoinen kakkostitteli. Oma vaikutuksensa oli ehkä myös sillä, että Juhanan edesmennyt lanko Sigismund II oli ollut sekä Puolan kuningas että Liettuan suuriruhtinas.
Kun Suomesta tehtiin suuriruhtinaskunta, vaikka vain nimellisesti, sille piti tietysti saada myös ikioma vaakuna. Juhana oli Suomen herttuana ollessaan käyttänyt ”Etelä-Suomen” ja ”Pohjois-Suomen”, nykytermein Varsinais-Suomen ja Satakunnan, vaakunoista koottua yhdistelmävaakunaa. Uutta suuriruhtinaskuntaa (ja isä-Kustaan hautamonumenttia) varten suunniteltiin uusi, jolla oli selvä sisältö.
Suuri osa Suomen vaakunan keskeisistä elementeistä on peräisin Karjalan vaakunasta. Siinähän, kuten tunnettua, levypanssariin puettu suoraa miekkaa heiluttava käsi ja rengaspanssariin puettu sapelia kalisteleva käsi taistelevat keskenään kruunusta. Ikiaikainen tulkinta tälle on, että Ruotsi ja Venäjähän ne siinä riitelevät Karjalasta. Kaikki nämä, väritystä myöten, on otettu myös Suomen vaakunaan. Enää puuttuu leijona, eikä sitäkään tarvitse kaukaa etsiä.
Ruotsin suuri valtakunnanvaakuna oli jo ennen Vaasojen aikaa vakiintunut nykyisen kaltaiseksi. Keskellä sydänkilvessä näkyvä kuningassuvun vaakuna on luonnollisesti harvakseltaan vaihtunut, mutta sen takana oleva nelijakoinen kilpi on pysynyt samana 1400-luvun loppupuolelta saakka. Ensimmäisessä ja neljännessä neljänneksessä on varsinainen Ruotsin vaakuna, sinisessä kentässä kolme kultaista kruunua. Toisena ja kolmantena neljänneksenä puolestaan on muinaisten Folkunga-sukuisten kuninkaitten perua muunnelma Birger Jaarlin vaakunasta: sinisessä kentässä kolme hopeista aaltokoroista vastajännettä ja niiden päällikkeenä – kultainen kruunupäinen leijona.
Suomen vaakuna on jatkoa Karjalan vaakunan kertomalle tarinalle. Kiista rajamaakunnasta on loppunut, ja voittajaksi noussut Ruotsin leijona on painanut kruunun päähänsä ja tuulettaa omalla miekallaan samalla kun tanssii voitontanssiaan Venäjän sapelin päällä.
Pari vuosisataa myöhemmin koko komeus päätyi osaksi Venäjän keisarikunnan suurta valtakunnanvaakunaa. Sellaista se on.
Pöllömpää 